sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Huh, hellettä!




Tänään ollaan saatu nauttia kauniista ja varsin lämpimästä säästä. Ilokseni kuulun niihin, jotka pitävät hellettä mukavana ilmana, vaikka jatkuisi siis pitkäänkin. Silloin ei ole kylmä, muuten olen jatkuvasti kylmissäni ja saan pukea villasukkia tämän tästä jalkoihini. Puhumattakaan villapaidoista, torkkupeitoista ja muista lämmittimistä. Helteellä niitä ei tarvita.


Päivä on kulunut verkkaisesti, lähinnä pihalla oleilemalla. Tyttöset polskivat uima-altaalla tuntikausia ja silminnähden nauttivat olostaan. Herkuttelimme kesään kuuluvalla jäätelöllä, tänäänkin. "Uimavalvojana" ollessani etenin samalla keskeneräisessä käsityössäkin ihan kivasti. Vanhin tyttö on puolestaan ollut koko päivän ystäviensä kanssa Linnanmäellä.


Parilla kirpullakin on tullut viime aikoina käytyä, jotain mukavaa on tullut ostettua. Niistä myöhemmin enemmän.


Ihanaa ja kaunista kesää kaikille! ON niin lämmin!


torstai 21. toukokuuta 2009

Haaveilua





Ehkäpä vielä joskus. Ihan oman kodin suunnittelua, ehostamista. Nyt tuntuu jotenkin niin väliaikaiselta, kun asutaan vuokralla. Vaikkakin elämä on tässä ja nyt. Ja koti on tietysti tämäkin. Mutta mutta. Totisesti, jatkan yhä haaveilua. Joskushan voivat kai isommatkin haaveet toteutua?
Kuvat ovat leikekansiostani.



maanantai 18. toukokuuta 2009

Suunnitelmia


Tänään aiomme pistäytyä Kierrätyskeskuksessa. Toivon löytäväni jonkin kivan tilaihmeen, johon saisi uppoamaan paljonkin tyttöjen pelejä, muovailuvahoja, piirustusvälineitä ja muuta sellaista.

Aikeemme on myös hieman järkeistää säilytysjärjestelmiä. Mm. pienen erittäin ehtivän ja touhuavan ja kiipeilevän neidin takia : ) Suunnitelmissa siirrellä joitakin huonekaluja myös. Katsellaan mitä saadaan aikaiseksi. Kiva, että ukkokullalla on arkivapaa.

Ja vähemmän kivaa on se, että kolautin isovarpaani juostessani aiemmin mainitun 1v. Touhottajan perässä. Nyt varvas on ihan sininen ja turvoksissa. Ja KIPEÄ.

torstai 14. toukokuuta 2009

Viime päivien



tärkein uutinen on se, että minusta on tullut taas täti.

Jo 12.kerran! Edellisen kerran vain viisi viikkoa sitten : )
Eilen syntyi isosiskolleni pikkuruinen poika! Onnea!
Posti toi tänään Toastin kuvaston. Ihania kuvia, pitää ajan kanssa lukea, nyt vain hiukan silmäilin.
Tänään on ollut aivan HIRRRVEEÄÄNN kylmä, olin pienempien kanssa retkellä yhdellä kotieläintilalla, muuten mukava reissu, ei vaan olisi tarvinnut tuulla ihan niin paljon. Toivottavasti saadaan taas pian nauttia lämpimistä, kesäisistä ilmoista.

Nyt on mentävä laittamaan muutamat kesäkukan siemenet kasvuun. Ja sen jälkeen vauvaa katsomaan.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Äidille











Aamulla varhain supinaa ja kuiskauksia. "Onnea äiti". Hellyyttäviä kortteja ja paketteja. Kultaisia lapsia, neljä mukavaa tyttöäni halaamassa. Voiko äitienpäivältä muuta toivoa.
Kahvit keittelin itse, kun mies oli jo lähtenyt töihin paljon aiemmin: )

Omalle äidilleni valmistui käytännöllinen lahja. Käsintehty tiskirätti. Minttusuklaan kera.

Lämmintä Äitienpäivää!

lauantai 2. toukokuuta 2009

Iloinen pikkuleipätehdas





Jotain makeaa teki mieli. Ja tytöt leipoivat, äidin pienellä avustuksella.
Leivonnan jälkeen hetki aikaa hengähtää takapihalla hyvän kirjan ja pikkuleipien kanssa. Auringon paistaessa, tyttöjen herkutellessa ja pienimmän neidin nukkuessa päiväuniaan.
Linnunlaulussa.
Tuntuu jo ihan vähän kesältä.