keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kesäfiilis.


















Lämmöstä
Auringosta.
Mehujäästä.
Ulkona kuivuvista pyykeistä.
Hellehatuista.
Lasten leipomasta raparperipiirakasta.
Luonnonkukista.
Pörriäisistä.
Tahmatassuista.
Mäntysuovasta.
Ilosta ja valosta.
Paljaista varpaista.


Niistä on kesä tehty.


Mistä sinun kesäsi on tehty?

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Edellisen
















kerran huomisesta on kulunut pian neljä kuukautta.

Uuden alun, ja siitä johtuvan väsymyksen vuoksi on kirjoittelut tänne jääneet kokonaan.


Ihan ensimmäisten työviikkojen aikana en liiemmin tehnyt käsitöitä tai kierrellyt kirpputorin toria. Kulutin kaiken energiani uuden oppimiseen ja vanhojen muisteluun.


Kevät saapui ja hiljalleen energiani myös lisääntyi. Auringonvalon myötä aloin jälleen raotella lankalaatikoitten kansia. Myös kirppiksillä olen taas ehtinyt piipahdella.


Meillä on nyt loma. Lapset ovat lomalla elokuuhun asti. Minä joudun tyytymään hieman lyhyempään versioon. Juhannus+viikko vapaata : )


Huippua on, että ilmat näyttäisivät nyt erittäin mieluisilta!