lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kesäruokaa





Tänä kesänä on tullut tehtyä ennätysmäärä erilaisia salaatteja ja kasvispaistoksia. Värikästä ja hyvää ruokaa. Samalla tulee hallittua painoa ja syötyä terveellisesti, ihan kuin ohimennen.

Herkutteluun; Iloisen väriset sammakkokarkit. Meidän perheen tämän kesän hittiherkku: )

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kool-aid








Kaikki lähti kivasta lahjasta, jonka sain siskoltani. Mehujauhepusseja, paljon eri värejä (ja makuja käärittyinä ikiihanaan maatuska kankaaseen).

Aluksi suunnittelua kahvikupposen ja herkullisen limekakkusen äärellä. Tässä vaiheessa olisi kai ollut suotavaa oikeasti lukea ohjeita ja miettiä tarkasti miten edetä. No, kakku maistui hyvältä ja saatiin kahvit juotua, joten ei muuta kuin töihin. Oli meillä kattilat, ruiskut ja kulhoja ja kumihanskoja, (jotka minä jätin käyttämättä, kun en omaa kauniita pitkiä kynsiä, kuten siskollani, ja sillä seurauksella käteni olivatkin pari vrk ihan punaiset, kun väri imeytyi erittäin tehokkaasti käsiinikin.) ja intoa. Niillä sitten puuhaamaan. Kostutettuihin lankoihin ruiskutettiin väriä sinne tänne. Ja lisää kerän sisälle. Jokapuolelle. Löytyipä jossain välissä keitelmysten seasta lounaalla ollutta pastaakin (?!), kauniin siniseksi värjääntyneenä... Keitosten välissä kipaistiin siskon vauvaa hyssyttelemässä takapihalla : ) Omat lapseni hääräsivät enemmän tai vähemmän ympärillä.

Melkoista menoa.

Kiirettä piti, kun kaksi superkärsimätöntä ihmistä yritti toimia nopeasti, että näkisivät lopputuloksen. Mieluiten heti.
Saimme kyllä nättejä värejä aikaiseksi. Lanka imi hyvin värit, kiehumisen jälkeen sitten sekalaiset kasat (ai, mitkä vyyhdit? Lukiko ohjeessa jotain vyyhdeistä?) kuivumaan ulos aurinkoon. Tuoksu oli melko hedelmäinen ja villainen.

Kuivat, levinneet kasat piti vielä lopuksi saada takaisin keriksi... JOS olisimme lukeneet ohjeita hieman enemmän olisimme olleet viisaita ja vyyhdittäneet kerät ennen värjäämistä. Ja päässeet jokseenkin helpommalla luulisin. Nyt keriminen vain kesti hieman kauemmin ja muutaman kerän sijaan sain monta pienempää kerää... Vastaan tui nimittäin sellaisia solmuja että.

Anyway, hauskaa oli!

Ja lopputulos neulomisen arvoista.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Kesä. Niin kesä.


Lapsella kesäherkku, jossa ripaus sokeria.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Pieniä ja pyöreitä






Sain viime jouluna mieheltä lahjakortin askarteluliikkeeseen. Pariin otteeseen alkuvuodesta yritin sitä "tuhlata", mutten kummallakaan kerralla löytänyt mieleistä puuhattavaa. Eilen löysin kortin siivotessani ja tänään sain päähäni käydä katsomassa joskos sillä jotain mukavaa saisin ostettua ennen kuin ehtii lahjakortti vanhentua.

Löysin kauniin värisiä puuhelmiä. Monen monta pussia. Ja helmille tietysti narua. Ja ostinpa vielä pari kynääkin.

Piipahdettiin samalla myös kirppiksellä, josta teimme tytöille kivan löydön. Muumitalo (oikein siistissä kunnossa) huonekaluineen ja ukkoineen vain 15e. Osin myös punaisen emalimukin, jollainen meiltä löytyy kokoa pienempänä, mutta muuten samanlaisena. Kuvassa se pienempi.

Marjoja on tullut pakastettua tänään. Mansikoita ja mustikoita. Käytiin itse poimimassa mansikat. Mustikoita tytöt käyvät lähimetsässä innoissaan poimimassa, monta litraa ovatkin poimineet jo. Vielä innokkaammin poimivat, kun lupasin niistä vähän maksaakin. Aina ovat tytöt marjoja tykänneet poimia ihan ilman maksuakin. Haluan samalla myös opettaa lapsilleni, että asiota voi ansaita ja tässä yksi hyvä keino rahan ansaitsemiseen : ) Nyt on mietteissä hankkia tulevaisuudessa i s o m p i pakastin, on raukka ratkeamassa liitoksistaan tällä hetkellä.

Mies toi iltatuliaisia, kun oli koiran kanssa metsässä, nam : )


J.K. Olin aivan unohtaa, että ehdimme siskon kanssa kokeilla lankojen värjäämistä. Langat ovat nyt kuivumassa, niistä myöhemmin lisää.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Tänäpäivänä





Olen...

...siivonnut ahkerasti koko huushollin. (Pieniä kasoja myöten.)

...aamulla tilannut kakun tytön synttäreille.

...löytänyt kadoksissa (ja unohduksissa) olleen sormuksen siivotessani. (Sain sen lahjaksi vuosi sitten miehen mummolta).

...leikannut nurmikkoa.

...vastaanottanut synttärivieraita. Ja kestinnyt niitä.

...syönyt ja herkutellut mm. sitä tilaamaani Lime-kakkua. (NAM!)

...kävellyt metsässä esikoisen kanssa, syönyt kourakaupalla mustikoita (sekä kourallisen matsämansikoita). Ja harmitellut etten ottanut astiaa mukaan keräämistä varten.

...ihastellut ja haistellut vain(!?) herneitä, joita vieraat toivat tuliaisiksi. (Ja harmitellut, että olen niille pahasti allerginen).

...laulanut tyttöjen kanssa.

...ollut oikein erityisiloinen kivasta päivästä!

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Mökiltä juhlahumuun





Viime viikonloppu oli yhtä suurta juhlaa! Saimme olla mukana ihanissa tilaisuuksissa; häissä, kaste- ja rippijuhlissa.

Tärkeillä ihmisillä. Kauniita ja herkkiä hetkiä. Ilon kyyneleitä, paljon.

Viikko se vierähti mökilläkin. Siellä vuokratulla, olimme kyllä erittäin tyytyväisiä kokemukseen. Nyt kaipaan sitä ihanaa mökkirauhaa, saunan jälkeen lampeen pulahtamista ja luonnollista hiljaisuutta.

Toisaalta oli myös kiva palata kotiin ja huomata kuinka helppoa on, kun vesi tulee hanasta, ja monet arjen askareet nopampia ja helpompia (lasten kanssa) tehdä ja toimittaa.
Ja toisaalta taas irroittautuminen kaupungista aina silloin tällöin olisi edelleen ihana ajatus. Kyllä, mökkikuume sen kuin vahvistui lomaillessa. Varsinkin, kun vuokratulla mökillä ei tarvitse stressata talon kunnossapidosta ja muista huoltotöistä...
Omenaisen kesäkassin hernepusseineen ompelin ystävän vauvalle ja vauvan isosiskolle.