tiistai 9. helmikuuta 2010

Paloja



















Pieni kurkkaus pikkuruisen huoneeni seinälle.
Sinikukallisen tapetin alta löytyi vanhempi ja kauniimpi (minun mielestäni) vihreäkukallinen tapetti.
Jo ennen joulua tyttöjen huoneen tapetin poistossa löytyi samaa vanhaa tapettia, silloin se poistettiin ja hiukan harmitti niin kaunis tapetti nakata jätesäkkiin.
Olinkin tosi iloinen, kun yhdeltä seinältä pikkukopistani sitä löytyi. Paikoin tapetti on hiukan revennyt ja reikäinen sekä putkistoa pursuaa keskeltä seinää ja putkien kohdalta on einiinkamalankauniisti sementillä tasoitettu alue... Mutta. Silti olin iloinen voidessani jättää tapetin nyt yhdelle seinälle. Maalasin seinällä jo olleet puuhyllyt valkoiseksi ja nyt hyllyt notkuvat laatikoita, joissa on langat ja kankaani.
Vielä en ole ehtinyt niinkään nauttia huoneestani, kaikenlainen muu järjestely on vienyt oman aikansa. Tänään tein kyllä kolmet helmet siellä! Ompelukonetta olen hankkimassa. Edellinen muuttanut omistajaa, terkkuja : )
Ompeluun toivottavasti löytyy vielä joskus aikaa.
Olen menossa ylihuomenna työhaastatteluun.



2 kommenttia:

  1. Kyllä sä ehdit vielä sinne ompeluksienkin pariin, usko pois :) Mulla odottaakin muutama projekti, lankoja täytyisi käydä hakemassa.

    Onnea haastatteluun!! Mä oon muuten myös menossa sille suunnalle torstaina, katsotaan meneekö aikataulut yksiin, jos käytäis vaikka kahvilla Zumbossa? Sun uuden työpaikan kunniaks :))

    Ee

    VastaaPoista
  2. Joo! Olis kiva käydä kahvetilla. Palataan vielä asiaan aikataulun kanssa : )

    VastaaPoista