tiistai 23. kesäkuuta 2009

Ollapa oma mökki







silloin olisi paikka, jonne vetäytyä perheen kanssa lomiksi ja viikonlopuiksi kaupungin hulinasta. Mökkini olisi mieluiten vihreä tai keltainen tai punainen. Huonekalut, astiat, kodintekstiili olisi ihana käydä etsimässä toreilta ja turuilta. Nytkin löytyisi jo jemmasta tärkeyksiä, jotka sopisivat sinne, pikku mökkiini. Sen ei tarvitsisi olla iso.


Juhannus vietettiin jo perinteeksi muodostuneena vanhempieni mökillä, sisarusten kanssa perheineen. Mukava juhannus, säästä huolimatta. Mökki puitteineen on kiva, ja punainen. Ja sisältää paljon kaunista katseltavaa.


Eilen kirpputorilta ostin suloisen vihreän kattilan. Ja nappirasiaksi päätyneen Fazerin suklaakonvehtirasian. Voi kuinka oivasti nämäkin kävisivät sinne ihan omaan mökkiini.

Jos nyt ei ihan omaa niin vaikkapa sitten lainattua. Heinäkuun alussa suuntaamme viikoksi siskon perheen kanssa vuokramökille, toivottavasti on hyvä kokemus, kun ihan vain kuvien perusteella matkataan. Jännä nähdä mitä on vastassa.

1 kommentti:

  1. Oih. Itsekkin haaveilen omasta mökistä, onneksi kuitenkin vanhempani asuvat maalla, joten sinne on aina hyvä paeta kaupungin hälyä. Itse tiedän, että maalle vielä joku päivä päädyn asumaan!:)

    VastaaPoista